lauantaina, heinäkuuta 09, 2005

Minähän olen melkein naapurintyttö

"Blogisisko, irakilaisten on varmasti yhtä helppo rakastaa jenkkejä kuin sinun venäläisiä", kirjoittaa vanha - iältään nuori - väittelytoverini Prospero eli aforismikirjailija bloginsa keskustelussa. Toivon, että näin on.

Minua on ennenkin luultu venäläisvihamieliseksi, sillä olen arvostellut NL:n aatteita ja niiden soveltamista itäisessä naapurimaassamme.

Mutta kuten olen jo aikaisemminkin sanonut, minulla ei ole mitään venäläisiä eikä muitakaan kansallisuuksia, rotuja ja uskonnollisia ryhmiä vastaan. Isoisäni kertoi minulle paljon 1800-luvun Pietarista ja venäläisistä. 1900-luvun alussa hän kävi monesti Pietarissa, sillä hän oli nuorena miehenä työssä lastaajana laivalla, joka kulki Ylä-Savosta Pietariin.

Nuo kertomukset ovat olleet varmaankin osaltaan vaikuttamassa siihen, että sortovuosista kertovien tyttökirjojeni päähenkilö Aurora on venäläisen naisen ja suomalaisen miehen tytär. Se oli vaikea tilanne lapselle Bobrikovin aikaan.

Olen kiinnostunut ihmisoikeuksien puolustamisesta. Mutta natsismi, fasismi ja kommunismi ovat ihmiskunnan vihollisina. Isoisälläni oli tapana todeta Pietarista kertoessaan "Bolshevikit pilasivat". Olen samaa mieltä. Tie demokratiaan katkesi pitkäksi ajaksi. Toivon kaikkea hyvää venäläisille ja kaikille muillekin maailman kansoille.

Ainahan minä olen pitänyt teestä, Tsehovista ja tuntikausien juttelusta - kaikki perusvenäläistä. Hyvänen aika. Minähän olen melkein naapurintyttö.

2 kommenttia:

  1. Voi kuule, Marxin aatteilla ei ole mitään tekemistä venäläisyyden kanssa. Jos sinua sanotaan venäläisvihamieliseksi Marxin aatteiden kritisoinnin vuoksi, niin arvostelijoilla ei ole mitään käsitystä mistä puhuvat. Luulenpa että itärajan takaa löytyy paljonkin venäläisiä, jotka myös kritisoivat Marxin aatteita. Ovatko he vihamielisiä itseään kohtaan?

    VastaaPoista
  2. Sinäpä sen sanoit.

    Blogisisko/Pirkko

    VastaaPoista