Kiiltomadossa keskustellaan nimimerkin "Senses of time" aloittamasta aiheesta "Kirjailijana olemisen merkityksettömyys".
Joel Haahtela kirjoittaa puheenvuorossaan: "Jos hieman pelkistetään asioita, kirjallisuus ja taide ylipäätään tiivistyy neljään symboliin: rakkauteen, kuolemaan, yksinäisyyteen ja näiden kolmen takana tyhjyyteen."
Näin ajatellaan postmodernissa filosofiassa: Maailma leijuu tyhjyyden yläpuolella. Mitään tarkoitusta ei ole, vaan ihmisen on luotava tarkoitukset itse. Kirjaílija luo tarkoituksen, merkityksen työllään, taiteesta tulee "punainen lanka" elämään kuten Haahtela sanoo. Taide syntyy tästä merkityksen etsimisestä.
Onko unohtunut, että suurin osa maailman kulttuurista on syntynyt aivan toisenlaisen maailmankuvan vallitessa? Michelangelo, Shakespeare, Milton, Dante, Dostojevski, Bach, Austen - luettelo täyttäisi kokonaisen kirjan- elivät aikana, jolloin rakkauden , yksinäisyyden ja kuoleman takana ei ollut tyhjyys. Heidän taiteensa ei syntynyt tyhjyyden vaikutuksesta.
Postmoderni maailmankuva on vain eräs, kiistanalainen tapa katsoa asioita, ei suinkaan selviö.
(Yllä oleva kuva on osa Michelangelon Sikstuksen kappeliin maalaamasta freskosta "Luomiskertomus")
lisäisin tuohon listaan vielä vapauden...kyllä kirjallisuus on pullollaan vapuden kaipuuta.
VastaaPoistawaterman,
VastaaPoistaolen ehdottomasti samaa mieltä. Kaivataan vapautta sekä sääntöjen että luonnonlakien kahleista.
Pirkko
Säännöt ovat välttämättömiä, sillä ne asettavat taiteen tarvitseman vastuksen: luova ihminen uskoo asiaansa ja uskaltaa rikkoa totuttujen kaavojen kahleet. Taiteilija tarvitsee ristiriitaa ja vaikeuksia voidakseen kamppailla ja kukoistaa. Sopusoinnusta ei synny suuria taiteilijoita, sillä silloin ei ole tarvetta pyrkiä parempaan päämäärään. Suomen taiteen kultakausikin ajoittuu historiallisiin kohtalonvuosiin. Taiteilija siis tarvitsee vapautta, mutta hänen on itse otettava se.
VastaaPoistayes, vapautta sekä sääntöjen että luonnonlakien kahleista, mutta ei uskonnon
VastaaPoistaanonymous
Michelangelo on esimerkki taiteilijasta, joka pyrki vapautumaan uskonnon kahleista ja säännöistä, mikä olikin eräs renessanssille keskeinen pyrkimys.
VastaaPoistaHän kuului spirituaalien ryhmään, joiden mielestä uskonto oli käynyt liian materiaaliseksi ja korostivat Lutherin lailla sitä, että piti keskittyä olennaiseen, armoon.
Michelangelo oli kirjeenvaihdossa läheisen ystävänsä Vittoria Colonnan kanssa, joka oli lahjakas runoilija ja monipuolisesti sivistynyt renessanssin nainen. Michelangelo on säilyttänyt tämän kirjeenvaihdon jälkipolville.
Samalla tavoin nykyajan taiteilijakin etsii olennaista uskonnostakin, ohi ihmisten luomien sääntöjen.
Kuten Jura niin hienosti kirjoitti, tämä jännitys luo suurta taidetta.
Olen poistanut hyvin pitkän roskapostimainoksen ja oman viestini, joka tuli siinä hötinässä kahteen kertaan.
VastaaPoistaPirkko
Michelangelon pohdiskelujen myötä syntynyt omakuva löytyy Viimeisestä tuomiosta, jossa pyhimys pitelee taiteilijan luutonta ja lihatonta nahkaa. Tämä on vain yksi esimerkki taiteen moniulotteisuudesta.
VastaaPoista