tiistaina, elokuuta 02, 2005

Tämä blogi täyttää tänään kaksi kuukautta

Blogisiskon 1. vuosi/The 1st year of my blog
Lilypie Baby Ticker


Blogivauvaa on käyty kurkistamassa jo melkein 5000 kertaa siitä lähtien, kun blogiin tuli tämä nykyinen kävijälaskuri. Tämä synttäri-idea on Kotikarusellista , jossa "tsu" kertoo kuusilapsisen perheen elämästä. Siellä on vielä hauskempiakin tapoja kertoa lähestyvistä synttäreistä.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon blogisisko, ihan on äitinsä näköinen vauva. Joten ilmeisesti kannatti antautua, käyttääkseni omia sanojasi ensimmäisestä lastusta, päreestä, aurinkolaivastasi. (Sekin puheenaihe jäi blogistaniassa kesken! niin kuin lähes kaikki muutkin)

    VastaaPoista
  2. Onnes olkoon pikku vauvalle - onhan nopeasti kasvanut lyhyessä ajassa, en olisi uskonut että on niin nuori. Minun beibi on jo 1 1-2 vuotias.

    VastaaPoista
  3. Blogin aloittaminen on monessa mielessä sukua lapsen hankkimiselle.

    Molemmissa tarvitaan kiinnostusta, ihastumista, rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen.

    En ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissäni ennen ensimmäisen lapseni syntymää. Tämän bloginpitämisen laita on vähän samalla tavalla.

    Aivan niin kuin aloitteleva vauvan hoitaja minäkin kurkistan aina välillä bloggerikoppaan tarkistaakseni, että blogivauva on vielä elossa.

    Vieläkin ihmettelen: Mitä! Olenko minä voinut saada aikaan jotain tuollaista!

    Kiinnostavaa on nimenvalinta. Se viittaa neitseelliseen synnytykseen, jossa nainen synnyttää osan itseään, identtisen sisarensa.

    Mutta kuten tiedämme, identtisetkin sisaretkin ovat erilaisia. Geenit eivät ole kohtalo.

    Samalla tavalla me voimme kukin valita, mitä kirjoitamme blogiimme ja romaaniimme. Ne ovat meidän alitajuntamme ja ympäristöstä saatujen vaikutusten kudelma.

    En toki tällaista ajatellut blogia aloittaessani. Ehkä alitajuntani kuitenkin tiesi, mitä oli tekeillä.

    VastaaPoista
  4. Tämä on hienoin lause blogin aloittamisesta mitä olen lukenut!

    VastaaPoista