keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Emmekö me naiset ole ihmisiä ennen kuin olemme muuttuneet miehiksi?

Olen lukenut hämmentyneenä kahta blogia. Kirjailijan häiriöklinikassa naiset muistelevat lapsuuttaan Sekä Kirsti että "Sylvi" sanovat, että eivät voineet sietää lapsena esiliinoja - eivätkä vieläkään.

Syynä ei ollut se, että esiliinat olisivat olleet rumia tai kiristäviä, paikattuja, ruman värisiä. Ei, vaan siksi mitä ne heille symbolisoivat.

Kirsti sanoo esiliinan "alleviivaavan sitä, etten ole poika ja että kaikki hauska ja mielenkiintoinen oli minulta sen vuoksi kielletty." Sylvi on samaa mieltä: "Jo varhain huomasin, että miehillä on hauskempaa. Jutut leppoisampia ja hulvattommapia."

Ei vain
suomalainen ilmiö


Tämä ei ole suinkaan vain suomalainen ilmiö. Joyce Carol Oates kirjoittaa klassikkokirjojen maailmasta: "It's a man's world". Hän jatkaa, että feminismiin perehtynyt nainen löytää suurista klassikoista paljon sellaista, joka ärsyttää ja loukkaa, mutta muistuttaa, että niissä on paljon opittavaa ja innostavaa, nimittäïn se, miltä tuntuu olla ulkopuolinen.

"Naisen tulee tunnistaa ja myöntää olevansa loukkaantunut ja vihainen ja toivovansa oikeutta ja jopa kostoa, jos ei niinkään teoissa kuin kirjallisuuden avulla."
(The Faith of a Writer, s. 27.)

Emme kai usko edeelleenkin miesten propagandaan meidän naisten huonommuudesta? Se toinen blogikeskustelu, joka hämmensi minua käsittelee testiä keskiajan pyhimyksistä (tiistaina 13.9.). Lukekaa Dionysoksen keväästä kommentit ja löydätte Hanhensulan vieraan, joka tyytymättömänä keskusteluun sanoo: "Tämä oli todellakin akkojen kotkotuksia".

Antiikin filosofien
sovinismi joutaa
roskakoriin


Minä tulin vihaiseksi luettuani sen. Jäljet johtavat mielestäni suoraan sylttytehtaalle antiikkiin, jossa viisaina pidetyt fiosofit halveksivat naisia. Meidän oppinut filosofimme on omaksunut vanhan opin.

Mitä me ajattelisimme, jos samanlaisia mielipiteitä olisi esitetty joistakin muista ihmisryhmistä? Miksi naisten halveksiminen on edelleen hupia? Miksi naiset edelleen häpeävät naiseuttaan?

Vai olemmeko alistuneet lopullisesti toteuttamaaan My Fair Ladyn professori Higginsin/George Bernard Shaw'n toivomusta " Why can't a woman be more like man?" Eikö naisena oleminen olekaan täyttä ihmisyyttä - ilman esiliinaa tai esiliinan kanssa? Emmekö ole ihmisiä ennen kuin olemme muuttuneet kokonaan miehiksi?

6 kommenttia:

  1. Kotkotuksista tulee mieleen erään toisen bloggarin termi 'naisellista huohotusta' viittaamassa (muistaakseni) suosittuun kirjalliseen blogiin. On varmaan hyvä merkki, ettei jäänyt edes mieleen, kuka moisia päästeli. (Nyt taidan ikävä kyllä muistaa - olikohan se blogikriitikko paheksumassa välimerkkien puutetta?)
    Esiliinoista tuli mieleen Uuden Kuun Emilian kapina äidiltä perittyä hihallista esiliinaa kohtaan. En vieläkään osaa kuvitella, kuinka ne hihat esiliinaan istuivat.
    Itse sain kuukausi sitten hienon esiliinan - kummitäti lahjoitti vanhan Antrean kansallispukunsa, johon kuuluu sellainen punaraidallinen, kauniisti haalistunut essu.
    Tykkään siis esiliinoista, vaikka keittiössä unohdan pitää niitä. Miestenkin päällä ne näyttävät hyviltä. Tähän voisi joku huomauttaa, ettei kysymys ole estetiikasta vaan siitä, että näky on minusta kaunis jostakin sukupuoliroolien ravisteluun liittyvästä syystä. Miehestä muuttuneena naiseksi.
    Anni

    VastaaPoista
  2. Anni from New South Wales? Hauskaa, että kirjoitit.

    Nuo kansallispukujen essut ovat liian hienoja keittiössä pidettäviksi. Ne pääsevät kai olohuoneen koristeiksi niin kuin höylät, kuparikahvipannut, apteekkipullot ja muut vanhan ajan loistotuotteet .

    On kiinnostavaa, että esiliinasta on tullut naisten vaatekappale.

    Mies ilkeää kyllä kietaista kokatessaan valkean pyyhkeen vyötäisilleen, kun ranskalaiset kokitkin niin tekevät.

    VastaaPoista
  3. Minulla oli koulussa aina hame-essu, kuten koko sukupolvella. Hameosa takaa napitettava, täysi etuosa, röyhelöt hihojen sijalla. Kunnon vyötärö, solmittiin takaa rusetille. Pidin vaatetta silloin ja pidän vieläkin kauniina ja käytännöllisellä; leninki sai olla kuinka vanha ja nukkavieru tahansa (kuten se sodan jälkeen välttämättä oli). Essu peitti sen.
    Panen johonkin kuvan esiin, kunhan löydän sopivan.
    Niin ja jos leninki oli uusi, essu riisuttiin juhlissa pois ja juhlapuku oli valmiina.

    VastaaPoista
  4. Minä onneton liitin kommenttini väärään kohtaan. Tässä sama teksti uudelleen.

    En minä kyllä kaiken aikaa elänyt lapsena esiliina-ahdistuksessa.

    Tietysti kokemukset miehistä ja naisista lapsuusympäristössään ovat eri ihmisillä erilaiset. En voi mitään, että naisista jäi työteliäinä ja puutteen keskellä elettyinä aikoina erityisesti mieleen yleinen huolekkuus ja arkinen motkotus. Miesseurueissa kukki enemmän huumori ja mielen vapaus.

    Myöhemmässä elämässä olen oppinut luottamaan enemmän naisiin, mitä tulee esim. yhteisten asioiden hoitoon.

    VastaaPoista
  5. Sylvi, tulin katsomaan, että tekstisi on täällä. Käyn poistamssa sen tuolta ylempää.

    VastaaPoista
  6. Sylvi,
    arvasin, että essu oli vain yksi Sinun ja Kirstin lapsuuden juttuja. Mutta huomasin ihmeekseni, että esiliinasta on tullut kulttuurihistoriaa ja feministinen kysymys.

    Mette, minulla oli vielä oppikoulussa esiliina. Ei kukaan kiusannut. Esiliina on minullekin hyvin myönteinen asia.

    Se liittyy isoäitiin ja äitiin ja omiin onnellisiin vuosiini kotiäitinä.

    VastaaPoista