perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Syyssatoa


Kuva: Dover

Internet ja blogit ovat vain välineitä aivan samoin kuin ovat olleet ennen sitä ääni, pergamentti, puutikku, tuohikäärö, sanojen hakkaaminen taltalla kiveen, muste, kynä, paperi, kirjoituskone, puhelin. Kaikkia niitä voi käyttää tiedon välittämiseen, kommunikaatioon. Ihminen antaa niihin merkityksen, sisällön. Ihminen luo niiden avulla myös kulttuuria.

Olin kulttuurikierroksella Blogilistassa ja löysin kaksi mukavaa bloggaajaa, kaimakset Juhon ja Johanneksen.

Amerikan itärannikon tuulet puhaltavat Juhon blogissa. Hän kuvaa elämäänsä "ison omenan madonkolossa" Newarkissa, mutta päällimmäisinä ovat blogissa kuitenkin hänen muistonsa ja kuvansa New Orleansista ennen Katrinaa.

Toisesta blogista kiinnostuin aluksi kirjoittajan kauniin nimen vuoksi. Johannes Nieminen on kirjoittanut vasta muutaman kirjoituksen. Toivon, että hän jatkaa. Johannekselta löytyi seuraava testi. Siinä on eri pituisia vaihtoehtoja.




What Famous Leader Are You?
personality tests by similarminds.com


Keep in mind, your results are dependent on the accurate truth of your responses. Furthermore, this test while based on the SimilarMinds personality engine is less serious and laboriously tuned compared to the tests on the main personality test page. To see the other result possibilities click here.

No, jopas sattuikin. Olen kokenut jo jotain vastaavaa Kyproksella ja Kiiltomadossa.

1 kommentti:

  1. Hmmm, minullako kaunis nimi? Lupaan jatkaa kirjoittamista, ja ehkäpä tiiviimmin kuin nyt. Työt vaan vie paljon aikaa, varsinkin kun tekee lisäksi töitä järjestöissä.

    Tuon testin löysin sattumalta. Se on hauska ja kaverit ovat saaneet jos jonkinlaisia tuloksia.

    VastaaPoista