tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Dickens - ensimmäinen julkkiskirjailija ja klassikko (literary best-seller)

Jane Austen kirjoitti kirjansa salanimellä tai nimettömänä. Hänen kirjailijantyöstään tiesi hänen elinaikanaan vain hänen perheensä ja pieni ystävien joukko. Jotkut kirjailijat saattoivat olla silloinkin tunnettuja ja jopa kuuluisia (famous, Byron), mutta he olivat kuitenkin etäällä lukijoistaan. Julkisuus ei hallinnut heidän elämäänsä.

Dickens muutti kaiken. Hän julkaisi kirjansa ensin jatkokertomuksina, joita seurattiin niin kuin nyt TV-sarjoja kuukausien, jopa kokonaisen vuoden ajan. Dickens oli lukijoittensa palvonnan kohde, sillä hän oli sekä suuri kirjailija että julkkis (celebrity), niin kuin nyt sanotaan.

Muutkin viktoriaaniset kirjailijat alkoivat julkaista kirjansa aluksi jatkokertomuksina. Lukijoiden reaktiot vaikuttivat henkilövalintoihin ja juonen kulkuun ja toimivat joskus sensuurina.

1900-luvun alussa osa kirjailijoista sanoutui irti julkisuudesta ja yleisön miellyttämisestä ja keskittyi olemaan "kirjallisesti merkittäviä" (literary fiction, esim. Woolf). Toiset (esim. Galsworthy) jatkoivat Dickensin linjaa olemalla sekä taloudellisesti menestyviä että kirjallisesti tasokkaita, mutta he eivät saavuttaneet Dickensin tasoa kuuluisuudessa ja kirjallisessa laadussa.

1900-luvun lopulla tilanne muuttui. Kirjallisesta fiktiosta tuli ”lukijaystävällisempää”. Ilmiö ”literary best-seller” ilmestyi jälleen kirjalliseen maailmaan. Uudet dickensit (esim. Eco) astuivat areenalle. Heillä on Dickensin lailla suunnaton levikki ja korkea kirjallinen taso.

Dickensin ja heidän tavoin kaikkien kirjailijoiden on nyt oltava mukana julkisuudessa, kestettävä sen hyvät ja huonot puolet.

(David Lodge: Consciousness and the Novel. 2002. Luvussa “Dickens our contemporary”. David Lodge on kirjailija ja oli vuoteen 1987 kirjallisuuden professori Birminghamin yliopistossa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti