lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Misteli tai Kissing Ball




Kuva: Anna Amnell. Lisätty 30.11.2007

Tämän päivän Helsingin Sanomat (B6, 17.12.2005) kertoo mistelistä.

Sitähän kasvaa Englannissa loiskasvina puiden oksilla. Se on käymässä harvinaiseksi varoittaa Wildlife Trust. Siksi mistelinoksan käyttö täytyisi lopettaa joulutraditioista, kertoo uutinen.

Pohjois-Amerikassahan misteliä ei kasva luonnostaan. Siksi siellä on käytetty alusta asti mistelin asemasta havunoksista tehtyä palloa tai pelkkää havunoksaa, johon on kiinnitetty punainen rusetti tai jokin muu koriste. Mikä hyvänsä oksa käy "mistelinoksaksi" tai kissing- ball -koristeen materiaaliksi.

Havunoksista tehtyjä "suutelupalloja" näkyy olevan myytävänä Suomessakin, ainakin Helsingissä olen niitä nähnyt. Sellaisenhan voi tehdä oman joulukuusensa oksista tai taittamalla jostain huonekasvista muutaman oksan.

Ennen aikaan jotkut uskonnolliset piirit vastustivat mistelin käyttöä sanoen sen liittyvän pakanuuteen. Mutta siihenhän on koko elämä liittynyt ennen kristinuskon tuloa...

P.S. Misteliä viedään Englannista eri puolille maailmaa. Pahanhajuiselle säilytysaineelle tuoksuvaa misteliä myytiin aikoinaan pienissä hiukan tulitikkulaatikkoa suuremmissa rasioissa Kanadassakin. Meilläkin on ollut tällainen "ikimistelinoksa" jo kauan. Sitä säilytetään muiden joulukoristeiden joukossa omassa laatikossaan. Se otetaan esille ja ripustetaan jouluna ulko-oven yläpuolelle.

2 kommenttia:

  1. Heh, vai suutelupallon olenkin ostanut joka joulun alla torilta ja ripustanut ulos oven pieleen roikkumaan. Ei ole kukaan suudellut pallon alla, ei ;)

    VastaaPoista
  2. Nyt Sinun pitää vihjata.
    Hyvää joulua!
    Pirkko

    VastaaPoista