maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Nukketaloista ja kasvatuksesta



Taas kiinnostaa nukketalon laittaminen. Salin kalusto ja pikkutavarat kirpputorilta, tapetit ja parketti netistä ilmaiseksi tulostettuja, hieno kaappi joululahja aviomieheltä, miniatyyri Webster-sanakirja lainassa pojalta.

Näin ensi kerran nukketalon opiskelijana, kun olin Suomalais-englantilaisessa lastentarhassa opettajan avustajana. Lastentarhan opettaja oli yliopistokoulutuksen saanut nainen, joka oli ollut opettajana monissa maissa. Hän kummasteli sitä, että suomalaisilla lastentarhanopettajilla ei ollut (siihen aikaan) yliopistollista koulutusta. Opin nopeasti, miksi Englannissa on niin erinomaista lastenkirjallisuutta: lapsuutta arvostetaan. Lastentarhanopettajan piti tuntea lapsipsykologia ja kasvatustiede.

Miss Dunstone oli tehnyt itse nukketalon kuten niin monet muutkin lastentarhan tarvikkeista rakennuspalikoita myöten. Nukketalo oli lujarakenteinen mökki, johon kuului muutamia huonekaluja.

Nukketalolla leikkivät yleensä pojat. Siellä käytiin jännittäviä rosvojen kiinniajoja, se kumottiin ja asukkaat tulivat sisään usein savupiipusta. Ei mitään söpöilyä tai varoitusta "Älkää vain rikkoko nukketaloa!".

Aikuiset pilaavat usein lasten leikit ja jopa koko lapsuuden turhanpäiväisillä määräyksillä. Tuossa englantilaisten diplomaattien ja suomalaisen ylemmän keskiluokan ja yläluokan lasten käymässä lastentarhassa sai leikkiä vapaasti. Jotkut pojat rakensivat joka päivä palikoilla linnoja ja kumosivat ne innokkaasti kiljuen. Jotkut istuivat nurkassa kirjaa lukien, piirtäen, vesiväreillä maalaten tai muovailuvahalla leikkien. Yhteisinä hetkinä opettaja luki kirjaa, ja päivän kohokohtana lapset saivat kertoa jotakin omasta elämästään: puhe saippualaatikolla.

Tähän verrattuna suomalainen lastentarha oli minusta painajainen. Menin nimittäin Kanadasta tultuani 90-luvulla sellaiseen työhön eräänä kesänä - olihan pulaa lastentarhojen työntekijöistä. Olin kiinnostunut siitä, millainen suomalainen lastentarha olisi.

Ainoa lastetarhanopettajakoulutuksen saanut istui toimistossaan. Lastentarhan meno oli muodollista ja byrokraattista. Lasten leikit keskeytettiin joka päivä jatkuvasti milloin siivouksen tai muun syyn vuoksi. Lapset pakotettiin nukkumaan päiväunet "kenttävuoteissa". Ei kannata puhua enempää. Tulee paha mieli. Se oli minusta niin masentava työpaikka, että jäin sieltä pois kuukauden kuluttua. Lapsia ei pidä hjelmoida liikaa. Siinä katoaa luovuus eikä opita hallitsemaan itse elämäänsä.

Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat saivat leikkiä nukketaloilla lapsinakin

Joskus sanotaan, että nukketaloista kiinnostuvat ne, jotka eivät ole saaneet niillä leikkiä lapsina. Siksi harrastusta saatetaan pitää lapsellisena. Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat vaikuttavat minusta kuitenkin saaneen leikkiä niillä jo lapsinakin.

Usein lapselle hankittu nukketalo on liian hieno, ja enemmänkin kiusaksi kuin hauskuudeksi. Vanhemmat ostavat kalliita huonekaluja, joita täytyy varoa. Silloin pitäisi mielestäni olla äidillä oma hieno nukketalonsa ja lapsella oma, jolla hän saa leikkiä vapaasti.

Miniatyyrit kiehtovat aikuisia yhtä hyvin kuin lapsia. Kanadassa asuessamme kävimme usein miniatyyrinäyttelyissä. Siellä näki miehiä yhtä paljon kuin naisia. Sille, joka haluaa hienon nukketalon, jossa on kaikki "oikeaa" ja oikeassa mittakaavassa, nukketalo voi olla hyvin kallis harrastus - mutta maksavathan autot ja veneetkin. Käteville se sopii hyvin.

Usein aikuisen nukketaloharrastusta pidetään jopa höperöitymisen merkkinä, muistutetaan siitä, kuinka erittäin pitkäaikainen presidenttimme vihdoin jouduttuaan luopumaan presiudentinvirasta - leikki nukketalolla.

Kissa nukketalossa.

4 kommenttia:

  1. hmmm... kyllä minatyyrejä harrastavat pääsääntöisesti miehet. He kokoavat laivoja ja lentokoneita...ja muutamilla on massiivisia rautatierakennelmia. Ajelevat miniautoilla 8radio-ohjattavilla), jopa kilpailuja. Nukketalot ovat aika pientä siihen verrattuna ;-)
    Harrastetaanhan sitä muutenkin kaikenlaista postimerkkien keräilystä alkaen. Jos ryhtyy miettimään, niin missä sitä lopulta on niin hurjasti järkeä?
    Ja jos harrastuksia rupeaa perinpohjin analysoimaan, niin kaikkia voi varmaan tulkita koulutuksesta, maailmankatsomuksesta, taustasta tms. lähtien ihan miten tahansa.

    VastaaPoista
  2. Neulekirppu,

    unohdin nuo poikien ja miesten miniatyyriharrastukset, vaikka toinen pojistani oli innokas pienoismallien rakentaja koululaisena.

    Nukketalo- ja miniatyyrilehdissä harrastajat ovat sekä miehiä että naisia, usein myös pariskuntia.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava harrastua! Minäkin pidän pienistä esineistä, olen aina pitänyt. Nukketalo, isän tekemä, minulla oli lapsena, ei hieno, mutta hyvä.
    Omat poikani rakensivat innokkaasti aikanaan pienoismalleja, autoja, lentokoneita, sotalelujakin, yms. Toinen harrastaa vieläkin lennokkeja (35 v).
    Sellaisia harrastuksia aikuisella kyllä usein väheksytään avoimesti yhä. Lapsuuden arvostukseen tai sen puutteeseen paremminkin asia liittyy.
    Miniääkin kiinnostaisi nukketalot. Jos löydän sopivan kirjan aiheesta, niin ostan lahjaksi. Ehkä innostuisi ihan harrastamaan, rakentamaan itse, kätevä kun on.

    VastaaPoista
  4. Maija,
    nukketalojen tekeminen voi tarjota todellakin kätevälle mahdollisuuden toteuttaa kaikenlaisia ideoita, jotka jäävät meille muille vain haaveiksi.

    Enää ei voidakaan puhua vain nukketaloista, vaan miniatyyrien kiehtovasta maailmasta.

    VastaaPoista