tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Kokemuksia eri uskontojen välisistä suhteista



Kappa Phi (Cosmopolitan Club)- klubin hallitus [Indonesia, Hawaiji, USA, Indonesia, Suomi, Japani, Korea] Vasemmalla Darwin.

Kun menin teini-ikäisenä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, tutustuin ensi kerran ihmisiin, joilla oli eri uskonto kuin minulla. Kuuluin vastaperustettuun kansainväliseen kerhoon, jonka muut jäsenet olivat jo yliopistossa.



Musisointia flyygelin ääressä. Darwin laulaa ja David nauraa.

Eräässä kokouksessa, joka pidettiin AFS-perheeni kodissa, eräs meistä, Darwin-niminen indonesialainen opiskelijapoika, sanoi, että nyt hänellä on rukoushetki. Hänen tulee rukoilla Mekkaan päin kääntyneenä. Me muut olimme hiukan hämmentyneitä, mutta Darwin ehdotti, että kukin rukoilisi hiljaa oman uskontonsa mukaan. [ns. samanaikainen rukous] Darwin oli ensimmäinen muslimi, jonka tunsin. Hän oli älykäs, kohtelias ja miellyttävä ihminen.



Kun palasin Suomeen, kirkkokuntien ja uskontojen väliset suhteet askarruttivat minua. Menin seurakuntanuoriin ja kysyin siellä papilta klassisen kysymyksen: Mistä tietää, mikä uskonto on oikea? Pappi suuttui ja käski minun poistua.

Opiskelijana kuuntelin yliopistossa yhden lukukauden teologian professori Osmo Tiililän luentoja tästä aiheesta, sillä tiesin hänen tehneen väitöskirjansa uskonnollisesta turvallisuudentunteesta suurissa maailmanuskonnoissa. Kävin hänen kotonaankin keskustelemassa.

Tiililä oli oikein ystävällinen ihminen, harrasti kaunokirjallisuutta ja näytti minulle eri uskontojen jumalakuvia, joita hänellä oli kokonainen rivi kaapin päällä. Minä rauhoituin kokonaan tässä asiassa ja opin, että kunnioitus toisen ajattelua kohtaan on tärkeä. Tiililä sanoi, ettei pidä mennä toisen omantunnon edelle, ei edes oman lapsen.



Käytännön harjoittelua toisiin kirkkokuntiin ja uskontoihin suhtautumisessa tuli ensin Kyproksella, jossa mieheni oli rauhanturvajoukoissa. Sitä ennen olin opiskellut sivuaineena uskontotiedettä valmistumiseni jälkeen.

Kanada oli
monikulttuurisuuden korkeakoulu





Yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän Torontossa, olivat todellinen monikulttuurisuuden korkeakoulu. Asuimme siitä ajasta viisi vuotta talossa, jossa seinänaapurit olivat Neuvostoliitosta paenneita juutalaisia. Asuimme juutalaisella alueella. Perhelääkärimme oli myös pienen seurakunnan rabbi, ja kaikki muutkin lääkärimme olivat juutalaisia.



Yläkerran asukkaat olivat Unkarista vuonna 1979 paenneita katolisia, alakerran nuoren katolisen naisen miesystävä oli pakistanilainen muslimi.



Lastemme ystävistä enemmistö oli kiinalaisia. Mieheni vapaapäivänä kävelimme usein kiinalaisessa kaupunginosassa ja söimme siellä lounasta. Yliopistossa kiinaa opiskelevan poikamme opettaja oli käynyt Kiinassa kristillisen koulun ja paennut Kiinasta Kanadaan vanhempiensa kanssa.



Työtoverini eräässä työpaikassa oli hindu. Kävimme mielenkiinnosta paikallisessa hindutemppelissä. Ostimme eri uskontoihin liittyviä esineitä.




Useimmat tuntemani intiaanit olivat kristittyjä. Lehtityössä tutustuin myös sellaisiin intiaaneihin, jotka harjoittivat perinteisiä intiaaniuskontoja.



Vain kaksi yhteenottoa
yhdeksässä vuodessa


Yhdeksän vuoden aikana oli vain kaksi yhteenottoa uskonnon alalla. Jonkin aikaa alakerrassa asuva Jehovan todistaja tuli kerta toisensa jälkeen ovelle käännyttämään meitä. Sanoin ensimmäiset kerrat ystävällisesti "Minulla on jo uskonto", mutta lopulta suutuin ja sanoin: "Jos jatkatte tuota vielä, en sano teille päivääkään. Jos lopetatte, ollaan ystäviä". He lopettivat käännytyksen. Olimme pelaamasssa heillä pingistä ja tapaamassa miehen isää, joka oli Intiassa lähetystyössä.

Toinen tapaus oli hurjempi. Olin ollut messuilla, joilla oli myös intiaanitaiteilijoita. Eräällä oli kauniita perinteiseen tyyliin tehtyjä naamioita. Vähän sen jälkeen menin haastattelemaan erään amerikkalaisen intiaanien kulttuurikeskuksen johtajaa. Näytin hänelle innoissani maissintähkänkuoresta punotun naamion kuvaa. Tämä 190 cm pitkä mies suuttui aivan silmittömästi ja alkoi karjua minulle: Teillä ei ole mitään oikeuttaa pitää edes valokuvaa meidän pyhästä esineestämme.

Lopulta tuli sovinto. Minä lupasin, etten laita lehtijuttuun tämän naamion kuvaa ja hän lupasi, että saan näyttää sitä esimerkiksi luennoilla, niin kuin olen tehnyt. Erosimme hyvinä ystävinä ja sain ison jutun intiaanien kulttuurista suomalaiseen lehteen.

Miten siis suhtautua
erilaisiin maailmankatsomuksiin?


Jokainen ihminen seisoo maailmankatsomuksessaan jollakin "kivijalalla". Sitä kivijalkaa ei voi todistaa oikeaksi millään. Se todistus olisi uusi kivijalka jne. Mailmankatsomus omaksutaan uskonnon kaltaisella luottamuksella olipa kysymyksessä uskonto tai jokin ideologia, vaikkapa ateismi tai maolaisuus.




Tämän maailmankatsomuksen selitysvoima on se, miksi se omaksutaan. Jos jonkin maailmankatsomuksen selitysvoima tuntuu suuremmalta kuin oman, silloin maailmankatsomusta vaihdetaan.

Vapaassa sivistyneessä yhteiskunnassa - olipa kyeessä Espanjan suvaitsevaisuuden kulta-aika tai nykyajan Kanada - uskonnot ja maailmankatsomukset voivat olla reilussa ja ystävällisessä kilpailussa keskenään. Selitysvoimaltaan vahvempi voittaa ja leviää.

Toisen maailmankatsomuksen pilkkaaminen ja halveksiminen osoittaa asianomaisen kypsymättömyyttä ja sitä, että hän ei todellakaan luota omaan asiaansa, vaan yrittää todistella itselleen näkemystään halveksimalla toisia. Toisten uskontojen kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omasta uskonnostaan.




Voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Se ei myöskään tarkoita sitä, että omaksuttaisiin pluralistinen näkemys: kaikki uskonnot ovat samaa. Se ei ole totta. Uskontojen harjoittajat eivät ajattele näin, ja heidän mielipidettään ei saa turhentaa.

On myös elitististä käsitystä, että kaikkien täytyy luopua oman uskontonsa erikoispiirteistä ja omaksua jonkinlainen supermarket sekoitus. Se on kulttuuri-imperialismia, sillä jokaisella uskonnolla on oikeus omaan identiteettiin.

13 kommenttia:

  1. Hyvin tärkeä juttu, kiitos Anna! Kuvatut esineet ovat kauniita, olisi mukava jos niistä olisi pikku selitys, vaikka arvaan kyllä.

    VastaaPoista
  2. Kaikki esineet kotoa, enimmäkseen eri puolilta saatuja tuliaisia:
    - koraaniteline ja islamilainen rukousnauha Indonesiasta
    - pienet ikonit Kreikasta, iso bulgarialais-ranskalaisen ikonimaalarin Suomessa maalaama, lampukka Bosnia-Herzegovinasta
    - juutalainen kynttilänjalka Torontosta
    - katolisia pyhäinkuvia Quebecistä
    - kiinalainen Lady Buddha Torontosta
    - kiinalaista silkkiä Tienjinistä
    - balilaista batiikkia, jossa hindulaista mytologiaa
    - intiaanitaiteilijan tekemä helmikoru, joka kuvaa uskonnollisissa toimituksissa käytettyä "huiskaa"
    - Maon kuva, joka on löydetty likaisena kaupan perähuoneesta Kiinasta
    - Kalevalakoru: Kristittyjä oli rannikkoseuduillamme jo ennen ristiretkiä. Ristejä tuli kauppiaiden mukana pohjolaan.
    Blogisisko

    VastaaPoista
  3. Tiililä erosi luterilaisesta kirkosta. Kirkon opissa oli kynnyskysymyksiä, jotka olivat askarruttaneet häntä jo pitkään. Eräs oli kaste.

    VastaaPoista
  4. Nämä esineet ovat melkein kaikki uskonnollisia "käyttöesineitä".
    BS

    VastaaPoista
  5. Tiililä puhui kirkon kriisistä: kirkon johdossa oli maallistumista, klassisesta kristinuskosta lipeämistä. En ole koskaan kuullut, että kaste olisi ollut hänelle jotenkin ongelmallinen.

    Blogisisko

    VastaaPoista
  6. Olet saanut poikkeuksellisen kattavan kokemuksen eri uskonnoista ja niitä harjoittavista ihmisistä. Se ei silti välttämättä varmaan helpota vastauksen löytämistä siihen mainitsemaasi kysymykseen oikeasta uskonnosta.
    Mutta lopulta jokainen meistä uskoo johonkin, myös ateisti. Eräs tuttavani oli sellainen ja hän oli paremmin perillä kristinuskon periaatteista kuin moni ns. tapakristitty.
    Uskonnoista löytyy paljon yhteisiä piirteitä, mm. kristinuskosta ja islamista, joten välillä kummastuttaa uskontojen nimissä tehdyt hyökkäykset toisenuskoisia vastaan. Uskontoa käytetään tekosyynä, kilpenä.
    Onneksi uskonnoissa on myös eroja, ja onneksi edes joskus voi uskoa uskonnonvapauteen. Ja siihen, että jokaisella on oma tiensä, omat kysymyksensä ja lopulta vastauksensakin.

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä artikkeli, Blogisisko. Olen vahvasti samaa mieltä.

    VastaaPoista
  8. Sinulla on mielenkiintoinen elämä. Voi kuinka avoimesti ja uteliaana suhtaudutkaan kaikkeen uuteen ja outoon ja solmit ystävyyssuhteita yli rajojen... Seurakuntasi papin ärtyisyys jutun alkuvaiheessa antaa varsin säälittävän kuvan hänestä - voi pappi-parka.

    VastaaPoista
  9. Uskontojen väliset suhteet ovat niin vaikeita, että en ollenkaan ihmettele sen papin reaktiota. Siihen aikaan pappien koulutuksessa ei käsitelty muita uskontoja eikä hänellä ollut varmaankaan mitään kokemusta kanssakäymisestä muiden uskontojen edustajien kanssa. Hän oli oikein suosittu ja mukava pappi, vaikka hänellä ei ollut vastausta minun kysymykseeni kuten professori Tiililällä, joka oli tutkinut asiaa vuosikaudet.

    Asia on vaikea. Siihen ei ole helppoja ratkaisuja.

    Blogisisko

    VastaaPoista
  10. Pitäisiköhän tuollainen "monikulttuurisuuden korkeakoulu" määrätä pakolliseksi suom. papeille. Vähentäisikö se sellaisia skismoja, että voidaanko piispalle antaa ehtoolllista, kun hän on ollut samassa huoneessa miehen kanssa, joka tuntee miehen, joka on tervehtinyt miestä, joka tuntee naispapin. Vakavasti puhuen: suom. kirkko munaa itsensä tällaisissa riidoissa. Lisäksi: suom. olisi ehkä hyvä tiedostaa, että aivan liian suuri osa meistä on muutenkin henkisesti aikamoisia peräkamarin poikia.

    VastaaPoista
  11. Minusta vaikuttaa siltä, että kirkot ottavat nykyään huomioon kulttuurien väliset erot. Niillä on paljon yhteyksiä muihin maihin.

    VastaaPoista
  12. Yhdyn edellisiin: erittäin mielenkiintoinen artikkeli :-) Riensin penkomaan blogejasi uudelleen löytääkseni uskontofilosofiaa, kun mainitsit siitä puhelimessa :-)

    Kiitos puhelusta, et uskokaan (enkä itsekään olisi uskonut) kuinka tärkeää positiivinen palaute lehtijutusta on minulle juuri nyt. Mieleni on ollut todella ikävästi kuohuksissa pari viikkoa tyrmäyspalautteen vuoksi. Kun osaisikin olla Bhagavad Gitan neuvojen mukaisesti aina tyyni riippumatta siitä, saako kehuja vai haukkuja...

    VastaaPoista
  13. Erittäin kiinnostava artikkeli, sillä olen itsekin tutkimassa monikulttuurisia avioliittoja erityisesti eri uskontoja edustavien henkilöiden kesken. Ja aloitteestani on Helsingissä järjestetty
    jo kaksi Monikulttuuriset avioliitot sillanrakentajina-seminaaria 2003 ja 2005 Seminaariraportit ovat luettavissa siirtolaisuusinstituutin sivuilla. kolmas seminaari pidetään Finlandia-talossa syyskuussa 2007.

    Käytännön kokemustakin löytyy. Itselläni on italialainen aviomies, joka on katolilainen, ja toisella tyttärelläni on gambialainen aviomies, joka on islaminuskoinen.
    Tämä tällä kertaa.

    VastaaPoista