lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Onko muumioilla ihmisoikeudet?



Muinaisia asumuksia Ocmulgeessa
Kuva matka-albumistamme

Ocmulgee, Macon, Georgia "Kummunrakentajat" (moundbuilders) lähtivät Lousianasta ja levisivät Mississipin ja sen sivujokien laaksoihin varhaisella Mississipin kaudella noin 1000eKr. Ocmulgeen alueella heitä asui noin 900-950 j.Kr lähtien noin kolmen sadan vuoden ajan.

Kiihkein kulttuurienvälinen yhteentörmäys, jonka olen koskaan kokenut tapahtui Yhdysvalloissa. Olen kertonutkin siitä aikaisemmin. Haastateltavani ja keskustelutoverini oli perinteistä uskontoaan harjoittava intiaani. Me pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja keskustelime monista asioista. Hän purki sydäntään muun muassa kertomalla, että hän ei pidä siitä, että museoissa on muumioita. Puhuimme lähinnä egyptiläisistä faaraoiden muumioista.

"Miltä teistä tuntuisi, jos teidän poikanne olisi muumioituna museossa?" hän kysyi minulta. Sanoin, että 2000 vuoden kuluttua minusta ei tuntuisi todennäköisesti miltään. Mieleeni tulee nyt, että kun egyptiläisen faaraon muumio tuotiin Ranskaan, tilannetta käsiteltiin kuin valtiovierailuna. Intiaanit suojelevat esi-isiensä hautoja eivätkä halua muuttaa kotiseuduiltaan.



Olen kuvannut tämän ruukun Ocmulgeen museossa

Arkeologien työ vaikuttaa erityisen jännittävältä. Muistelen esimerkiksi sitä, miltä minusta tuntui, kun sain maya-kulttuurin kursseilla pitää varovasti kädessäni ikivanhoja esineitä, joita kanadalaiset arkeologit olivat kaivaneet esiin Etelä-Amerikassa.

Miten paljon jännittävämpää täytyykään olla, kun löydetään muinoin kuollut ihminen. Se järkyttää meitä syvästi. Ajatellaan vaikkapa sitä Alpeilta löytynyttä jäämiestä. Tiedämme, mitä hän söi viimeiseksi ateriakseen ja miten hän kuoli.

Amerikassa viime vuosien arkeologiset löydöt ovat tuoneet esille, että sillä mantereella on ollut eurooppalaisia ihmisiä jo hyvin paljon aikaisemmin, kuin on luultu, mm Kennewickin ihminen , joka lienee ollut eurooppalainen. Ihmisiä on nähtävästi muuttanut Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan monelta suunnalta eikä vain Aasiasta.

Yhdysvaltojen intiaaneilla on oikeus kieltää esi-isiensä tutkiminen. DNA-tutkimukset ovat jäänet monesti tekemättä tästä syystä. Hyvin monia eurooppalaisia on kuitenkin löydetty jo aikaisemmin. Tilanne on hyvin arka Yhdysvalloissa, sillä intiaaneilla on oikeus maa-alueihin nimenomaan sen vuoksi, kun heitä pidetään mantereen ensimmäisinä asukkaina. Mutta ovatko he ensimmäisiä asukkaita?

Vaikuttaisi siltä, että ihmiset ovat olleet aina hyvin liikkuvaa lajia. DNA-tutkimus tulee varmaankin antamaan paljon uutta tietoa tästä liikkuvuudesta. Mutta kenellä on oikeus muumioon ja sen tutkimiseen? Onko muumiolla ihmisoikeuksia? Onko sillä/hänellä oikeus tulla tutkituksi, tulla siksi mikä on ollut? Ja mitä tapahtuu, kun ja jos muumioita aletaan kloonata?


Ocmulgeen asukkaita

Kuvat matka-albumistamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti