keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Lukiolaisen maailmankuva



Jokelan koulun uhrien, rehtorin ja oppilaiden, omaisten suru on suunnaton. Voin vain sanoa: Otan osaa suruunne.

Mutta kuten kaikki suomalaiset ja lukuisat ihmiset muuallakin maailmassa, pohdin syytä Jokelan koulun tragediaan. Katsoin tänään suomalaisia ja ulkomaisia TV-lähetyksiä aiheesta, luin nettikeskusteluja. Koetin ymmärtää, mitä oikeastaan tapahtui. Alkoi hahmottua vähitellen nuoren pojan mielen muotokuva.

Luulen, että tämä poika oli omassa mielessään kuuliainen poika, joka toteutti ihailemiensa henkilöiden ajatukset konkreettisesti. Hän oli kuin itsemurhaterroristi tai kamikaze-lentäjä.

En ryhdy arvioimaan, oliko pojalla mielenterveysongelmia. Siitä voivat keskustella asiantuntijat. Mutta hänen itsensä kuvaamasta maailmankuvasta me voimme puhua. Siitä täytyy puhua.

Tämän kesällä 18 vuotta täyttäneen pojan - oikeastaan lapsen - mielikuvamaailmassa hallitsivat Nietzschen yli-ihmisoppi ja nihilismi, Darwinin "survival of the fittest", eugeniikka, sosiaalidarvinismi, linkolalainen ihmiselämän väheksyminen, Hitler ja Stalin. Jokelan joukkomurha tapahtui lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Siksi hän siis huusi tuon alussa käsittämättömältä tuntuneen lauseen "Nyt alkoi vallankumous" kuten eräs hänen koulutoverinsa kertoi. Tämä yhdistelmä järkyttää ihmisiä tänään muuallakin kuin Suomessa. Tämä on sellainen tragedia, josta tullaan puhumaan kauan. Siitä tullaan kirjoittamaan ja tekemään elokuvia. Siihen hän varmaan pyrkikin.

Aamulehti

Helsingin Sanomat

Tiede-lehden keskustelu järkytti eniten. Sieltä löytyi kaikkein traagisin linkki.

Ulkomailla
BBC, links

Guardian

Ekofasismi, sosiaalidarwinismia ja Harris/Kleinbold olivat tämän pojan lempiaiheita netissä ja herättivät vastustusta. Mutta miten on mahdollista, että kukaan ei huomannut? Vai ollaanko niin tottuneita näihin ajatuksiin, joita "viisaat miehet" Pekka-Ericin mukaan kannattavat?

Olen seurannut yli 25 vuoden ajan ulkomaisia TV-uutisia enkä ole koskaan nähnyt Suomen olevan näin paljon esillä. Vaikuttaa siltä, että muissa maissa ollaan aivan yhtä järkyttyneitä tästä tilanteesta. Tämä asia täytyy selvittää pohjia myöten. Nuorisopsykiatria, aselait, lasten ja nuorten arvokasvatus..

Mitä Linkola vastaa.

Risto Niemi-Pynttärillä on uusi, kaunokirjallisuudesta tuotu näkökulma tähän asiaan.


"Jokelan tapaus osoittaa, että kaikki filosofiat eivät ole yhteisön kannalta hyväksyttäviä tai moraalisesti kestäviä", kirjoittaa dosentti Jyri Komulainen 12.11.2007
Lue Jyri Komulainen: Koulussa voitava testata ajatuksiaan. HS/Vieraskynä 12.11.2007
Otteita kirjoituksesta

Koulusurma ja filosofian opetus. (liittyy HS;n artikkeliin Platon voi panna pään sekaisin. 18.11.2007)

Lehdistön toiminta Jokelassa. Kemppisen blogiin lähetetty julkilausuma. Jokela (toukokuu 2008)

Pekka-Eric

9 kommenttia:

  1. Kamala tapahtuma. Traaginen monin puolin - perheille, koululaisille ja koko Suomen kansalle. Tämä onkin suomen ensimäinen koulumurha. Otan osaa suruunne.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marja-Leena. Tämä tapaus koskettaa kaikkia ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Tuollainen tapahtuma näyttää koskettavan muitakin maita ainakin uutiskatsausten mukaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos monipuolisesta kirjoituksesta linkkeineen. Kaikkein eniten minunkin ajatuksiani valtasi tekijä itse, Pekka-Eric. Hän on jossain vaiheessa lapsuuttaan joutunut väärille urille, vääriin ajattelutapoihin ja seurannut kaameita ihanteita.

    VastaaPoista
  5. Rita,
    näin minäkin ajattelen.

    Tapaus ei tullut minulle yllätyksenä, sillä nykyaikana nuorille tarjotaan sellainen "ideologia-pakkaus", joka kauhistuttaa. Nuoret toteuttavat konkreettisesti ideoitaan.

    Ei aseet, vaan aatteet.

    Jos asetta ei olisi ollut, noin älykäs poika olisi varmaankin käyttänyt räjähteitä, mikä olisi aiheuttanut vielä enemmän tuhoa.

    Tietenkin olen sitä mieltä, että aseenkantolupaa ei tule antaa muille kuin täysin luotettaville ihmisille. Onhan Sveitsissä ase joka talossa, mutta ei sieltä ole kuulunut mitään tällaista,. Ainakaan minä en ole kuullut.

    Lisään vielä, että meidän perheessämme kenelläkään ei ole asetta. Kukaan meistä ei ole anonutkaan aseenkantolupaa.

    VastaaPoista
  6. Kommenttini Hallataren blogissa:

    Ei nettiä voi kaikesta syyttää. Useimmat pojan ajatuksista ovat kirjoista, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta (Darwin, Nietzsche, Marx) ja uusimmat meidän ajaltamme (Linkola, Dawkins, Hitler jne). Suosittuja nykyaikana, varsinkin Nietzsche ja Dawkins.

    Hän ihaili myös Stalinia ja Pohjois-Koreaa, ateismia, joista saa tietoa mistä hyvänsä.

    Toiset vain lukevat kirjoja, tutkivat erilaisia aatteita, toiset panevat niitä käytäntöön joko rauhanomaisilla tai sotaisilla keinoilla. Ei tuo poika ollut ensimmäinen.

    Eri asia on se, miksi juuri hän kiinnostui juuri näistä asioista.
    Hän oli sanomalehden mukaan käyttänyt masennuslääkeitä, jotka voivat aiheuttaa aggressiivisuutta - jälleen lehden mukaan.

    Mikä hirvittävä tragedia joukkomurhan uhreille ja omaisille, samoin pojalle itselleen. Mutta tämä panee meidät kaikki pohtimaan, mistä rakennusaineet lapsille ja nuorille. Miten havaita vaaran merkit?

    VastaaPoista
  7. Asetilastoista asiaa täältä:

    http://hanhensulka.blogspot.com/2007/11/aseista-tilastoista-ja-vhn.html

    Blogisisko

    VastaaPoista
  8. Tässä linkki Ikkunaiineksen (ammatiltaan opettaja) blogin kirjoitukseen ja kaikkiin kommentteihin.


    Omat kommenttini Ikkunaiineksen blogissa:

    Iines, kirjoitit:

    "Eihän tässä ole nyt kyse rahasta ja mielenterveyshoitojen määrärahoista, vaan elämän suurista linjoista, arvoista, joita ihmiset valitsevat."

    Juuri näin. Pojan maailmankuva on järkyttänyt ulkomaiden uutistoimistojakin, meillä vain harvat ovat siitä puhuneet.

    Poika oli imenyt itseensä myrkyllisen yhdistelmän nykyajan kyynisistä ajatusrakennelmista, joita ihaillaan ja palvotaan.

    Ripsa,
    olen aivan samaa mieltä kerhoista ja taideaineista. Niissä oppilailla on mahdollisuus tutustua toisiinsa.

    11/09/2007 2:10 PM

    Edelleen Blogisisko Iineksen blogiin kirjoitukseen Kullervon kirous:

    Iines,
    nuo kyyniset ajatusrakennelmat ovat valitettavan yleisiä ainakin tällä Internetissä. Suuri osa niistä on suorastaan muotia.

    En ole ollenkaan yllättynyt siitä, mitä tapahtui. Oli odotettavissa, että joku nuori toteuttaa sen, mitä isommat puhuvat.

    11/09/2007 2:13 PM


    Anna Amnell sanoi...
    Iineksen blogiin edelleen kirjoitukseen Kullervon kirous

    (Oliko poika psykoosissa, kun yhdisteli ristiriitaisia aatteita)

    Ehkäpä oli niinkin. Mutta silloin suuri osa nykyajan filosofeja on ollut psykoosissa.:) Niin sekavia ja outoja he kirjoittavat (!). (vrt. Derrida: "me luomme niin monta totuutta kuin ´tarvitsemme" ;Foucault: "Minuus on vain jälki meren rannan hiekassa." jne)

    Minusta yhdistelmä Hitler ja Stalin oli täysin looginen. Hitler ja Stalin olivat molemmat tappajia, ihmisiä, jotka katsoivat, että heillä on oikeus eliminoida "sopimatonta väestöä" eli vähentää ihmisiä.

    Poika sanoi nettisivuillaan olevansa jumala ja yli-ihminen. Hän sanoi myös olevansa eläin, mikä ei ole ristiriidassa, sillä darvinismin mukaan ihminen on eläin.

    Blogisisko/Anna Amnell

    VastaaPoista