perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Kauneus luonnossa ja taiteessa. "Maaginen maisema"



Maisema ikkunastani katsottuna tänään vähän aikaa sitten.

Näen ikkunastani Helsingin keskustan taloja ja niiden yllä olevan taivaan. Ihmettelen ja ihailen jatkuvasti tuota maisemaa. Maalaustaiteessa kuvataan nykyään harvemmin luonnonkauneutta. Ennen oli toisin. Taiteilijat maalasivat ulkomuistista (!) suuria maisemamaalauksia, joissa on pilviä, vuoria ja merta.

Meilahden taidemuseossa Helsingissä on menossa venäläisen taiteen näyttely "Maaginen maisema. - Teoksia Tretjakovin gallerian kokoelmista." 20.2. - 1.6. 2008. En ole käynyt koskaan Venäjällä, joten noiden maalausten näkeminen oli suuri elämys, jotain aivan uutta minulle. Venäläisyyshän oli jo tuohon aikaan myös monikulttuurisuutta, mikä tulee myös esille noista tauluista.

Meri, joet, valtavat tasangot, loputtomat kuraiset tiet, uskonnolliset kulkueet, kirkot jotka täyttävät koko valtavan maalauksen. Siinä on venäläisen ihmisen sielu. Se on sitä venäläisyyttä, jota niin monet meistä suomalaisista rakastavat ja joka tulee esille myös venäläisessä musiikissa ja kaunokirjallisuudessa - venäläinen ja ranskalainen kirjallisuus olivat erikoiskohteinani, kun luin Helsingin yliopistossa kirjallisuutta.

Olin näyttelyssä venäläistä taidetta ja venäläisyyttä yleensäkin tuntevan ystäväni kanssa ja opin paljon tuon käynnin aikana.

Lempitauluni? Ivan Aivazovskin (1817-1900) "Myrskyävä meri" vuodelta 1868. Katselin taulua hämmentyneenä, sillä myrskyävän meren vesi taulun alareunassa oli täsmälleen samanväristä kuin vesi on Niagarassa Kanadan puolella siinä kohdassa, jossa vesi putoaa alas valtavalla voimalla. Olen istunut monta kertaa putouksen vierellä olevassa ravintolassa ikkunanvieruspöydässä ja ihaillut tuota väriä. Olen etsinyt sitä, ja nyt näin sen uudestaan. Ostin useita postikortteja, joissa voi nähdä pienen häivähdyksen tuosta väristä.

Lue hyvä arvostelu tästä taidenäyttelystä ja käy katsomassa noita maagisia maisemia, jos vain olet käymässä Helsingissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti