keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008

"Kirjoitetaanko eKr. vai eaa.?" ["e,K,r" or "e,a,a"]

J. Korpelan "Nykyajan kielenopas" tuo esille sen, mikä minusta on olennaista ajan merkinnässä: "--lyhenteestä riippumatta on itse ilmaisussa kyse joka tapauksessa ns. kristillisestä ajanlaskusta, joka on vain yksi monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole syytä piilottaa tätä tosiasiaa." (Kirjoitetaanko eKr. vai eaa.?)

Olen sitä mieltä, että on nurkkakuntaista kulttuuri-imperialismia kirjoittaa ”jälkeen ajanlaskun alun” [j, a, a] tai ”ennen ajanlaskun alkua” [e, a, a]ikään kuin aikaa ei olisi laskettu aikaisemmin. Se olisi samaa kuin sanoa vain oman kylän tai maan asukkaita ihmisiksi. Sellaistakin on sattunut.

Lisäksi on vielä se tekijä, jota ei pidä väheksyä: Meidän käyttämämme järjestelmä on kristittyjen kehittämä. Suurimmalle osalle länsimaisia ihmisiä tämä on edelleen tärkeä näkökulma. Pienenpienellä vähemmistöllä ei ole oikeutta jättää tätä asiaa huomiotta. Se olisi häikäilemätöntä harvainvaltaa. Jos suomenkielinen Wikipedia haluaa palvella myös suomalaisten enemmistöä, sen tulee ottaa tämä asia huomioon. Anno Domini -järjestelmää vastustavia on Suomessa niin vähän, että Wikipediaa ei kannattane kohdistaa vain heille.

Muilla kulttuureilla on edelleen omia ajanlaskujärjestelmiä, ja niitä kunnioitetaan. Englanninkieliset merkinnät BCE ja CE ensisijaisten merkintöjen BC ja AD vaihtoehtoina ovat parempia kuin suomalainen kehitelmä ja varmaankin tarpeen joissakin kansainvälisissä monikulttuurisissa ja uskontojen välisissä yhteyksissä, mutta niitäkin vastustetaan voimakkaasti eri puolilla länsimaita.

Me suomalaiset olemme tottuneet hyväksymään kiltisti, mitä jokin pieni ääriryhmittymä tekee. Emme uskalla puhua avoimesti oikeuksistamme. Muistutan, että myllykirjeitten ja noottien aika on kuitenkin ohi.:)

Laitan vielä lukijoille ja itselleni talteen Korpelan ohjeen ajan merkinnästä ("Nykyajan kielenopas"). Hakasuluissa olevat kirjaimet ovat siksi, jotta asia menisi perille silloinkin, kun teksti käännetään muille kielille koneellisesti.

"---ensisijaiset lyhenteet ovat ”eKr.” [e, K, r] ja ”jKr.” [j, K, r] , ja ”eaa.” [e, a, a] ja ”jaa.” [j, a, a] ovat toissijaisia.

Joissakin yhteyksissä tällaiset merkinnät ovat kuuma peruna. Ellei ole erityistä syytä toimia muuten, on yleensä parasta käyttää vanhoja lyhenteitä. Tätä voidaan perustella myös sillä, että lyhenteestä riippumatta on itse ilmaisussa kyse joka tapauksessa ns. kristillisestä ajanlaskusta, joka on vain yksi monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole syytä piilottaa tätä tosiasiaa.
Keisari Augustus eli vuodesta 63 eKr. [e, K, r] vuoteen 14 jKr. [j, K, r] "

4 kommenttia:

  1. Olen itse kyllä mieltynyt merkintään AD, mutta eaa taitaa kertoa käyttäjästään jonkinlaista kapinahenkeä kristillistä kulttuuripohjaamme kohtaan. Kapinointitapa hymyilyttää, koska tosiaan tiedämme, mistä ajanlaskumme alkaa.

    VastaaPoista
  2. Kristillistä ajanlaskua kaihtavat voivat päästä siitä eroon vain keksimällä itse uuden, paremman - ja suositumman ajanlaskujärjestelmän.

    Tuhoaminen on helppoa, rakentaminen vaatii älyä, taitoa ja luovuutta.

    Tähän mennessä länsimainen ajanlasku on ollut suosituin.
    Miksi ei anneta kunniaa sen kehittäjille? Sanommehan joogaakin joogaksi, vaikka emme ole hinduja.

    Joogaa voi harjoittaa olematta hindu, voi nauttia kletschmer-musiikista olematta juutalainen tai vierailla moskeijassa ja nauttia sen kauneudesta olematta muslimi. Näin olen minäkin tehnyt, ja niin tekevät miljoonat ihmiset, kunnioittavat sitä hyvää, mitä toiset ihmiset ovat saaneet aikaan.

    Anno Domini -järjestelmän kiihkomieliset vastustajat ovat mielestäni erittäin ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia.

    VastaaPoista
  3. Lähes kaikki kalenterit perustuvat johonkin tärkeään tapahtumaan, jota pidetään nollavuotena. Roomalaiset laskivat vuosia Rooman perustamisesta (ab urbe condita), muslimit laskevat vuosia Muhammadin paosta Mekasta Medinaan (Anno Hegirae) ja juutalaiset laskevat vuosia maailman luomisesta. Bysanttilainenkin kalenteri perustui aikanaan maailman luomisen oletettuun hetkeen.

    Nykyinen länsimainen kalenteri perustuu Jeesuksen oletettuun syntymävuoteen, joten jKr. on loogisempi kuin eaa. Lyhenteen eaa käyttö ei muuta sitä tosiasiaa, että käytämme kristillistä kalenteria. Miten voidaan väittää, että eaa olisi jotenkin neutraalimpi, jos kerran myös eaa-kalenterin alkuvuosi on todellisuudessa kristillisen kalenterin alkuvuosi?

    Jos joku ei pidä jKr. lyhenteestä, hän voi kehittää oman kalenterinsa ja ryhtyä vaikka laskemaan vuosia Charles Darwinin syntymästä (1809 jKr., 1224 AH, 5569 heprealaisen kalenterin mukaan, vuosi 17 Ranskan vallankumouskalenterissa, 1187 persialaisessa kalenterissa...). Muita vaihtoehtoja ovat esim. erityisen suhteellisuusteorian julkaisuvuosi 1905 jKr. ja Trinity-kokeen vuosi 1945 jKr.

    VastaaPoista