tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Mikä Suomessa on vikana?



CNN kertoi uutisissa:
Suomessa on eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Miksi?
Suomessa on eniten murhia Euroopassa. Miksi?

Lisäksi tiedämme:

Suomessa nuoret tytöt tekevät tilastojen (2005) mukaan eniten itsemurhia Kiinan jälkeen. Miksi?

Mikä on vikana Suomessa?
Millä tavalla Suomi eroaa muista Euroopan maista?

Vaikka tämä tragedia tapahtui ammattikorkeakoulussa eli collegessa, kuten ulkomaiset TV-kanavat ovat tiedottaneet, tästäkin puhutaan koulusurmana. Kirjoitin tähän blogiin Jokelan tapauksen jälkeen ja kokosin ja kommentoin myös lehdissä näkemiäni kirjoituksia: ihmisviha, itsemurhan ihannointi, filosofian opetus, lukiolaisen maailmankuva. Klikkaa alla olevia sanoja 'Jokelan koulusurma', niin pääset myös niihin kirjoituksiin. Linkki myös sivupalkissa ja luonnollisesti myös hakusanojen luettelossa.

Auvisen tapaus kannattaa palauttaa mieliin, sillä Matti Juhani Saari näyttäisi matkineen Auvisen tekoa (copy cat effect). Auvinen on ollut näin olleen erittäin vaarallinen esikuva. Hänellähän oli puolestaan esikuvia vastaavista tapauksista Amerikasta. Tilanne on siis hyvin monikerroksinen, ongelma ei ole vain suomalainen, vaan kansainvälinen.

Yhteinen asia Yhdysvalloille ja Suomelle on käsiaseiden helppo saanti. Mutta Myyrmäen tapaus osoitti, että itsemurha ja murha tapahtuu myös ilman käsiasetta.

Huom! Samana päivänä Kanadassa ilmestyi lukiosta erotettu nuori mies kouluunsa aseen kanssa aamuhartauteen ja piti asetta papin ohimolla. Lue lisää kommentista.

8 kommenttia:

  1. Oleellisia kysymyksiä, jotka sietäisi ottaa rehelliseen ja syvälliseen tarkasteluun. Ei selitellen asioita parhain päin eikä nähden pelkkää huonoakaan.

    Mikä ON vikana?

    VastaaPoista
  2. Tätä pohtii jokainen, joka välittää. Ja minä uskon, että Suomi välittää - kaikesta huolimatta.

    Muutosta kuitenkin tarvitaan. Aloitetaan heti - hyvä tarttuu.

    VastaaPoista
  3. Miksi? Tämä on niin kauheaa. Mikä meillä on vinossa, että tällaista voi tapahtua? Mikä saa nuoren ihmisen noin silmittömään vihaan? Kysymyksiä ilman vastausta?

    VastaaPoista
  4. Syitä lienee monia. Ehkä pahinta on se maailmankuva, jota lapsille ja nuorille nykyään tarjotaan monelta taholta: pessimismi, ihmisviha, itsemurhan ihailu, viha ja toivottomuus sekä halveksunta uskoa kohtaan, mikä voisi antaa toivoa epätoivoiselle ihmiselle. Kannattaa lukea Kemppisen tämänpäiväinen kirjoitus.

    Sivupalkissa on linkki näitä aiheita koskeviin kirjoituksiini edellisen koulusurman yhteydessä. Olen kommentoinut niissä myös silloin lehdissä olleita kirjoituksia. Laitan linkin myös tähän tekstiin.

    VastaaPoista
  5. Kanadansuomalainen ystäväni kertoi juuri tekstiviestissään, että uutinen tästä suomalaisesta tragediasta on ollut myös Kanadan televisiossa.

    Mutta Kanadassa tapahtui samana päivänä vastaavaa! Kanadassa Reginassa olevaan Luther Collegen lukioon ilmestyi nuori mies aseen kanssa aamuhartauden aikana. Hän painoi aseen aamuhartautta pitävän papin ohimolle ja pakotti tämän lukemaan paperilta jonkun lausunnon.

    Nuorukainen oli erotettu koulusta. Rehtori ja opettajat saivat nuorukaisen rauhoittumaan, ja vältyttiin pahemmasta.

    uutinen löytyi myös netistä:

    http://www.newstalk650.com/story/20080923/6117

    VastaaPoista
  6. Tiedot koottuina

    http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/uutiset-ja-politiikka/kotimaa/kauhajoen-surmaaja-matti.aspx

    VastaaPoista
  7. Pään pistäminen pensaaseen miehen motiivien miettimisessä varmistaa sen, että näitä tapauksia tulee Suomessa lisää. Väkivalta ja pelko alkavat varsinkin Helsingissä kuulua yhä arkipäiväisemmin nuorison elämään.

    "Maailmankuvasta" valittaminen on oksettavan tekopyhää jeesustelua ottaen huomioon, että sen kuvan alla oleva maailma, nyky-Suomi, sen lainsäädäntö ja kulttuurinen arvomaailma, on kirjoittajan sukupolven muutosten tulosta. Aiemmin kylvettyä satoa niitetään nyt.

    Mutta saahan tälläisillä kirjoituksilla ostettua itselleen hyvän omatunnon jos ei muuta. Huijaa itselleen illuusion siitä, että on tekemässä asialle jotain ja maailma on muuttumassa näiden vaikutuksiltaan nollassa olevien tekojen takia parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  8. En ymmärrä, mihin pyrit kirjoituksellasi.

    VastaaPoista