Digiajan ihminen voi skannata kirjeitä ja kuvia, hän voi valokuvata vaikka sen vintin sisällön ennen kuin siivoaa sen ja vie esineet sinne minne ne kuuluvat hänen mielestään: kaatopaikalle, kirpputoreille, museoon, kotiinsa.
Onneksi osa ihmisistä on edelleen myös perinteen säilyttäjiä. Mistä tulevaisuuden ihmiset kirjoittavat mikrohistoriaa, jos nykyajan ihmiset hävittävät kaiken?
Tietenkin menneisyys säilyy myös muistoissa, jotka on tallennettu romaaneihin tai vaikkapa blogeihin.
Kommentti blogiin Kirjailijan häiriöklinikka, jossa Kirsti Elillä pohtii tällä kertaa romaanin näkökulmaa, minäkertojaa ja mm kirjeitä kertojan ajatusten välineenä.
Olisin voinut mainita myös muistelmat, jotka ovat erinomaisia lähteitä kirjailijalle.
Minäkin pidän tärkeänä perinteen säilyttämistä. Jos tunnemme menneisyytemme, niin paremmin selviämme nykyisyydestä.
VastaaPoistaJos ei tunne historiaa, tekee samat virheet uudestaan. Tämä koskee varmaankin myös perhe- ja sukuhistoriaa ja muuta lähihistoriaa yleensäkin.
VastaaPoistaTuota minäkin, helpompi heittää lastenkin touhuja, kun kuvaan ensteks. Lapset itse kun eivät kiinnostuneet säilyttämään kaikkia askareitaan.
VastaaPoistaGoogletin yksipyöräistä polkupyörää ja löysin kuvahaun kautta blogiisi. Kun seuraavaksi luin esittelysi, että olet kirjailija, kiinnostukseni heräsi entisestään, koska yksipyöräinen ja kirjoittaminen ovat lähellä sydäntäni. Vaan sitten selvisi, ettei yksipyöräisen kuva ollutkaan sinusta ;), mutta jäin koukkuun kirjoituksiisi ja kuviin ja tulen varmasti uudelleenkin.
VastaaPoistaNeljän lapsen äiti,
VastaaPoistaolisipa ollut digikamera silloin kun meidänkin lapset olivat pieniä. He saattoivat leikkiä samaa leikkiäkin monta päivää enkä raskinut purkaa sitä. Olisi hienoa, jos olisi kuva tallessa.
Ja sitten vielä kaikki ne ihanat askartelut, joita he toivat lastentrahasta ja koulusta äiteinpäiväksija jouluksi. Paljon olen säilyttänyt, mutta paljon myös heittänyt pois.
Tervetuloa uudelleen!
VastaaPoista