lauantaina, huhtikuuta 23, 2011

Holokaustin uhrien muistomerkki, Berliini


Natsien pahuudesta on totuttu kuulemaan Suomessa, mutta halutaan unohtaa venäläisten pitka juutalaisviha ja
varsinkin se, että "Stalin vainosi ukrainalaisten ohella juuri juutalaisia kuolemaansa asti eli vuoteen 1953."

3 kommenttia:

  1. Näistä asioista on aina hyvä muistuttaa. Niiden esille laittaminen ei ole turhaa, sillä edelleen vainoaminen näyttää jatkuvan milloin missäkin muodossa. Pienen pieni maa on koko ajan ahtaalla.

    VastaaPoista
  2. musliimejakaan ei niin paljon,
    nykyään heitä syytetään kaikesta

    VastaaPoista
  3. Muslimeja on koko maailman kannalta paljon enemmän kuin juutalaisia, mutta Suomessa molempia on hyvin vähän. Jospa he saisivat yhtä kohteliaan kohtelun kuin ortodoksit eli kreikkalaiskatoliset.

    VastaaPoista