torstaina, toukokuuta 03, 2012

Suomalainen kristitty ei ole kreationisti


Kuvassa yksityiskohta Michelangelon luomista kuvaavasta freskosta

"Luomisteorian mukaanhan koko maailmankaikkeus, maapallo, sen elimistö ja ihminen olisivat vain muutaman tuhannen vuoden ikäisiä." Elämäntyönsä evoluutiotutkijana tehnyt mies väittää näin tänään HS:n mielipideosastossa. Hänen mielestään tilanteen voisi korjata poistamalla uskontojen opetuksen kouluista ja jättämällä sen uskonnollisille yhdyskunnille.
Todellisuudssa tilanne on päinvastainen. Yhdysvalloissa, jossa uskonnonopetus on poistettu kouluista, vallitsee joissakin piireissä mielipidekirjoittajan mainitsemaa asennetta, kreationismia, joka perustuu ahtaaseen uskontokäsitykseen. Mutta en tunne Suomessa yhtään pappia, uskonnonopettajaa tai teologia, joka opettaisi noin.

Tavallisena suomalaisena kristittynä uskon, että luonnontieteiden tutkimus on arvokasta. Jumala luojana ja evoluutio eivät ole ristiriidassa. Jumalan aika on toisenlaista kuin meidän aikakäsityksemme. Yksi luomisen päivä on miljoonia vuosia tai niin pitkä ajanjakso, että emme pysty sitä edes käsittämään. Tutkijoilla on tilaa liikkua, ja meidän muiden on kiinnostavaa seurata tutkimuksen tuloksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti