torstaina, elokuuta 02, 2012

Kommentti: Kulttuuria


1
Tuli mieleen myös Yhdysvaltojen mustan väestön asema. Ennen piti puhua mustaa slangia, jotta oli kunnon mustan kulttuurin edustaja. Nyt musta amerikkalainen saa olla ihan niin sivistynyt kuin haluaa. Miksi ei tavallinen suomalainen saisi osallistua taiteen ja kulttuurin parhaaseen antiin? Salonen on oikeassa: työväenliikkeen alkuperäinen tarkoitus oli avata kulttuuri koko kansalle.
Miksi laahata historian kaunoja mukaan oopperaankin? Arhinmäki joko mielisteli nuoria äänestäjiä tai on sivistymätön juppi, joka ostelee kalliita design-vaatteita ja lentelee ympäri maailmaa jalkapallo-otteluihin. Sekö muka on malli meille köyhemmille? (klikkaa allla olevaa hakusanaa 'samppanjasosialisti')
2.
Arhinmäki vaikuttaa ihan mukavalta nuorelta ihmiseltä, mutta hänellä ei ole sen kummempaa kokemusta köyhyydestä kuin meillä luutuneilla tädeilläkään, päinvastoin me saatamme tietää, miltä tuntuu olla todella köyhä.

Ehkäpä olet kuitenkin oikeassa ja asia on niin, että nykyajan köyhä voi ostaa kalliita design-vaatteita, joita Arhinmäki haastattelujen mukana käyttää ja köyhällä on varaa matkustaa lentoneella eri puolille maailmaa jalkapallo-otteluihin sen sijaan että hän kävisi Savonlinnassa tai Töölössä Oopperassa. Siinäkö se Arhinmäen malli on? Olen noudattanut porvarillista mallia ja käynyt muutaman kerran Oopperassa, ensin Bulevardilla opiskelijana ja sitten Töölössä. Jos se tekee minusta rikkaan elitistin, niin vähälläpä se tuli. Arhinmäen linjaan ei minulla oel varaa.  No, voisin ostaa spray-maalia ja tehdä muutaman graffitin, olihan minulla koulussa piirustuksessa kymppi. 

3. En kadehdi Arhinmäen elämäntapaa, se ei todellakaan minua houkuta. Haluan muistuttaa vain Sinulle, että Arhinmäen kaltaisia ylellisiä elämäntapoja harjoittavia vasemmistolaisia sanotaan sampanjasosialisteiksi – kuten tiedät.:)

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivikautiselta, eikö nuoret saa harrastaa OMAA kulttuuriansa? Ooppera ei ole ainoaa "kulttuuria".. Näitkö olumpian avajaiset, Englannissa saavat KAIKKI näyttää ja esittää omaa musiikkiansa... Niin kuin Göteborgissa. Pitää olla silmät auki ja pysyä mukana.

    VastaaPoista
  2. Kysymyksessä on Suomen kulttuuriministeri ja hänen työnsä. Musiikki ja nimenomaan klassisen musiikin huippuosaaminen on ollut pienen Suomen harvoja valtteja maailmalla. Kulttuuriministerin tehtävänä on tukea suomalaista kulttuuria sen huippua halveksimatta. Siitä hän saa palkkaa. Hän on tukenut nuorisokulttuuria jo ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  3. Suomella on paljon muitakin valtteja. Suomen modernin musiikin vienti on suuri... Lukuja en tiedä mutta mahdollisesti suurempi kuin Nokian tuotteet! (Ruotsin pop-musiikin vienti on paljon suurempi kuon Ericsson-puhelimet... ja muu tekniikka.)

    VastaaPoista
  4. Tietenkin.
    Mutta nythän on ollut koko ajan puhe tääällä Suomessa Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlista, joista kulttuuriministerimme jäi pois.
    http://www.operafestival.fi/Suomeksi/Etusivu.iw3

    VastaaPoista
  5. Ministeri voi tehdä muonaa, mutta kansaa ei voi pakottaa syömään. Verorahoillako sitäkin.... Tukeeko Paavo Arhinmäki naisia ja lapsia, siitäkin hän saa palkkaa. Onko hänen ansio että minäkin Göteborgin Kirjamessuilla saan tietoa Savonlinnan Oopperajuhlista?

    VastaaPoista
  6. Hannele, kaikkea, kaikkea. Mutta kaikki aikanaan.

    VastaaPoista