tiistaina, kesäkuuta 11, 2013

Ensimmäinen onkeni ja kalani

Pirkko Anna Amnell

Olin alle kouluikäinen, ja ukki oli tehnyt minulle ongen ja minua vähän vanhempi eno varmaankin pujottanut koukkuun madon.

Tapahtui suunnaton ihme, koukkuun tarttui pienenpieni kala. Riemuissani juoksin mäen mummolaan vetäen onkea ja kalaparkaa perässäni. Kalani herätti suurta ihastusta mummossa ja ukissa. Mummo huuhteli kalan, siivosi sen ja paistoi sen minulle hellalla.

2 kommenttia:

  1. Tuosta tulee mieleen kun lapseni poimineet kourallisen vadelmia ja sanoi, että paistaisin piirakan. Teinkin pienen pienen piirakan, jonka kypsytin mikrossa.

    Pikkuveli ja minä paistoimme itse pienet piikkiset räkäkiisket voissa... kahdestaan kotona päivisin. Ongittiin kuraisessa Aurajoessa.

    VastaaPoista
  2. Aurajoki saattoi olla mutainen, mutta oli varmaankin siihen aikana puhtaampi kuin nykyajan vesistöt.
    Kaupungissa olin naapurin pikkupojan kanssa pyydystämässä rapuja kaupungin vanhan puusillan alta. Saimme kokoon aikamoisen kasan, ja minun äitini keitti ravut molemmille perheille.

    VastaaPoista