Vanhan valtaus 2

ylioppilaskuvani kevät 1959

Olen 50-luvun tyttö. 

[Poistettu kuva vuodelta 1957. Poistetun kuvan tiedot: Valokuvan otti laatikkokamerallaan 15-vuotias Aune Kämäräinen [luettelo elokuvista], lapsuudenystäväni, joka meni muutama vuosi tuon jälkeen Ateneumiin opiskelemaan. Vanhan ajan yhteiskunnasta kertoo sekin, että olimme jo kolmannessa polvessa ystäviä, äitimme ja isoäitimmekin olivat ystäviä.]

Olin myönteisesti yllättynyt HS-raadin mielipiteistä. "Vanhan valtauksen muistelu kyllästyttää HS-raatia." HS/Kulttuuri 28.11.2008.

Parasta on arkkiatri Risto Pelkosen mielipide: "Pieniä ovat herraslasten leikit maailman muuttajiksi." Juuri noin sen näen minäkin.

Olen muuten täysin eri mieltä kuin Kaari Utrio 1950-luvusta. Näin kertoo Hesari: "Kirjailija Kaari Utrion mielestä 60-luvun radikalismi merkitsi valtavaa muutosta 50-luvun 'ahtaaseen, suvaitsemattomaan, tekopyhään ja totaalisesti miesvaltaiseen ajatteluun.'"

Kaari Utrio kasvoi Helsingissä Tammen toimitusjohtajan tyttärenä. Hyvin köyhän iisalmelaisen perheen lapsena koin 1950-luvun optimismin aikana, jolloin lapset olivat lapsia ja varhaisnuoret ja nuoret osasivat pitää hauskaa ilman viinaa, huumeita ja seksiä.

Oma kokemukseni 1950-luvusta. Iloinen 50-luku.

Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa. Kirjoitin sen melkein 97-vuotiaana kuolleen äitini kuolinpäivänä.

Tässä myös sosiologian tilastoja epäuskoisille: Tytöt ja seksi

Hullu vuosi 1968 ja minä

1960-luku oli minun opiskeluaikaani. Se ei ollut minulle hullu vuosikymmen. Kaikki eivät häikäistyneet isä aurinkoisesta ja Leninistä. Kaikki suomalaiset eivät uskoneet Neuvostoliiton propagandaa. Kuten useimmat muutkin suomalaiset koetin elää omaa elämääni oudosta aikakaudesta huolimatta. Se oli minulle onnellista aikaa, johon kuuluivat avioliitto, lapset, ystävät ja opiskelu -siitä huolimatta, että tein sitä työn tai kodin ja lasten hoitamisen ohella ja huolimatta siitä, että joutilaammat opiskelijat mellastivat. Ehkä onnellisuuttani lisäsi se, että meillä ei ollut TV:tä! Emme joutuneet katselemaan NL:n tuulessa heiluvia avaria viljapeltoja.

1960-luku ja minä

Lue myös Vanhan valtaus.

Me kärsimme yhä hullujen vuosikymmenien seurauksista. On aiheellista koota yhteen hullujen vuosikymmenien paketti:

Me konservatiiviset jäärät Klikkaa kirjoituksen alla olevaa tunnusta, esim "1960-luku" tai "1970-luku" , jotta voit lukea muita kirjoituksia, jotka kokevat tätä vuosikymmentä.

Taistolaisten lauluja. Ei kiitos. No, thank you.
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/03/taistolaisten-lauluja-ei-kiitos-no.html

Kotiäideistä tehtiin yhteiskunnan vihollisia. Sitä asennetta näkee. Lapset pitäisi antaa yhteiskunnan kasvatettavaksi. Nyt kysytään, onko vanhemmilta viety kokonaan vastuu ja oikeus kasvatukseen.

NAISTENPÄIVÄ

Luulin, että äärivasemmistolaisuus on menneen talven lunta 2000-luvun Suomessa. Olin ollut väärässä. Suomi oli yhä suomettunut.

Ilon aihetta: Helsingin Sanomat on alkanut kirjoittaa suometttumisesta ja hullujen vuosikymmenien ajasta realistisemmin.

Bach auttoi

Koulujen historianopetus ja suomettuminen

Tapaus Wolf Biermann ja 1970-luvun suomalainen kulttuuri

Sananvapauden hinta suomalaisessa blogimaailmassa.

Kommentteja: TV, rikkaus ja köyhyys, kulttuuri

Iineksen blogissa keskustellaan jälleen innnokkaasti: Älä silmä pieni katso mitä vain.

Kommenttejani TV:n alkuajoista, kulttuurista, köyhistä ja rikkaista:

1.

Ajatteleeko Nevanlinna todellakin, että "televisio rantautui Suomeen työväenluokan, ei älymystön, kautta"?

Satun muistamaan ajan, jolloin TV rantautui Suomeen. Se tapahtui teekkarien kautta.

Toki teekkarit tekivät kovasti töitä ensin valmistuakseen ja sitten valmistuttuaan, mutta olen aina luullut, että he ovat myös älymystöä.

2.

Alussa TV:t ilmestyivät kyllä porvarisperheisiin, niille joilla oli varaa ostaa se. Nykyajan ihmiset eivät tajua, miten köyhiä ihmiset olivat TV:n alkuaikoina. (USAssahan TV oli jo täysin yleinen 1950-luvulla, joillakin oli väritelevisioitakin.)

Ja teekkareita - kuten meitä muitakin - on monenlaisia. Koko kulttuurin ja sivistyksen käsite ja sisältö ovat lisäksi muuttuneet, tarvitsee vain vilkaista Hesarin "kulttuuripalstoja".

Olen samaa mieltä kuin Ripsa, minustakaan ei voida jakaa enää yhteiskuntaa "työväenluokkaan" ja "porvaristoon" vanhalla tavalla.

Rikkaita ja köyhiä on edelleen, tulee aina olemaan, sillä kaikki ihmiset eivät ole yksinkertaisesti kyvykkäitä tai edes kiinnostuneita ylimääräisen rahan hankkimisesta tai hävittävät nopeasti perintönsäkin.

Kulttuurin parissa työskentelevistä löytyy paljon köyhiä, ehkä vielä köyhempiä kuin ns työväestöstä, jolla on kädentaitoja. Eivät kaikki osaa rakentaa esimerkiksi taloa, venettä tai huvilaa itselleen. Eivät osaa edes laittaa ruokaa tai valmistaa vaatteita yms.

Rikkaimmatkin suomalaiset ovat "köyhiä" verrattuina esimerkiksi Englannin, USAn ym vanhojen suurten talousalueitten huippurikkaisiin, joita on siellä paljon. Mutta siitä on hyötyä myös taiteilijoille ja artisaaneille (Huom! Käsityöläiset olivat niitä alkuperäisiä porvareita, siis keskiajalla).

Eräs amerikkalainen taide- ja perinnetekstiilien kutoja kertoi, että hänen kaltaisensa ihmiset tulevat hyvin toimeen - tarvitsee olla vain yksi prosentti ihmisiä, jotka ostavat, se riittää.

Sama koskee kulttuuria. Suurella kielialueella keskitason kirjailija elättää hyvin itsensä ja perheensäkin. Näin kertoi mm P.D. James.

Rikkaus voi olla siunaus myös meille köyhille ja epäkäytännöllisille ihmisille. Odotan tässä jälleen jännittyneenä, saanko apurahoja rahastoista, joita rikkaat bisnesihmiset ovat keränneet.

Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin monesti kliseemäisesti väitetään joidenkin dogmien valossa. Eivät ole koskaan olleet.

(Lisäys: Alkuaikojen väritelevisiot USAssa olivat kamalia. Värit olivat räikeitä. Näin eräässä perheessä väritelevision, josta perhe oli suunnattoman ylpeä.)

rantaantua= rantautua= siirtyä t. päästä rantaan; ajautua, päästä rantaan

Kun on kylmää ja koleaa ja mereltä tuulee

Tämä minkkistoola on kuulunut 1950-luvulla eräälle kanadalaiselle hienolle rouvalle. "Perin" sen, sillä kanadalaiset sukulaiseni ajattelivat, että eurooppalaisilla kirjailijoilla on hienoja kutsuja, joissa tällainen on tarpeen. Olen kertonut, että minkkistoolalle on ollut käyttöä, mutta hiukan eri lailla, kuin he arvelivat.

(Tämä on kommentti Hallattaren blogikirjoitukseen Vetää kaikista ovista.)

Meillä on muutamia nurkkia, joissa ei ole ulkoseiniä. Niihin linnoittaudumme kylmällä säällä. Vielä joitakin vuosia sitten eli ennen peruskorjausta tässäkin talossa joutui kulkemaan usein täkki hartioilla kylmällä ja tuulisella säällä, sillä sisälämpötila laski jopa kuuteentoista asteeseen. Mereltä tuulee joskus kovaa kuudenteen kerrokseen. Kylmä kosteus tiivistyy kiviseiniin.

Pahinta on kuitenkin silloin, kun pakkanen ulkona laskee ja lämmitys vähenee. Paksut kiviseinät uhoavat kylmyyttä, joka on jäänyt sinne talteen. On niin kuin keskiaikaisessa linnassa.

"Perin" kanadalaiselta sukulaiselta 1950-luvun minkkistoolan. Se harteilla olen monesti istunut vuoteessa monen peiton alla kirjoittamassa.

Nykyaikaiset talot tuntuvat ihan oudoilta, kun niissä ei vedä.:)

Iloinen 1950-luku

1950-luvun juhla-asu. Dover

50-luku oli HAUSKA vuosikymmen. Se oli monessa mielessä viattomuuden aikaa.

Osattiin olla iloisia ilman viinaa ja huumeita. Rakkaus kokonaisuudessaan oli arvossa, myös haaveet, romantiikka, rakkauskirjeet, päiväkirjoihin kirjoittelu, musiikki, treffit, koulutanssiaiset, seurustelu, käsi kädessä käveleminen, suudelmat.

Avioseksi oli yleisin tapa harjoittaa seksiä. Seksiä jaksettiin odottaa. Lapset olivat lapsia. Siitä kertovat tilastot selvää kieltään (esim. Sievers & Koskelainen & Leppo)

Ihmiset pitivät iloisista ja optimistisista musikaaleista, mikä oli hyvä asia terveyden ja mielenterveyden kannalta.

Vain harvat lapset ja naiset pilasivat terveytensä tupakoimisella. Osattiin haaveilla, mikä on elintärkeää ihmiselle varsinkin vaikeissa olosuhteissa.

1950-luku oli tietenkin pula-aikaa, asuttiin ahtaasti, pukeuduttiin vaatimattomasti, kengät olivat kehnoja. Monet opettajat surivat yhä sodassa kuolleita sulhasiaan tai sukulaisiaan. Isät näkivät painajaisunia sodasta.

Aikuinen ihminen on vastuussa omasta elämästään. On lapsellista syyttää koko koululaitosta, jos joku tai jotkut opettajat olivat inhottavia tai perheinstituutiota, jos oma perhe oli huono ja koko uskontoa, jos oma uskonnonopettaja tai oma sukulainen oli ahdasmielinen tai hurmahenkinen.

Tämä on kommentti keskusteluun Ikkunaiineksen blogissa Kasvatammeko arvoinvalideja?

Kohtalona Rock Around the Clock

Anna Amnell ( Pirkko Anna Amnell, Pirkko Kolehmainen]

Lehtikuva haastattelusta, joka tehtiin minusta amerikkalaisessa koululehdessä vuonna 1956, kun olin juuri saapunut Euroopasta.

Kun läksin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, en osannut tanssia. Opin tanssimaan laivalla keskellä Atlantia viulun ja hanurin soiton mukaan niin kuin ainakin Amerikkaan menijä. Ystävystyin joihinkin portugalilaisiin vaihto-oppilaisiin, jotka opettivat minut tanssimaan. Se oli hyvä asia, sillä Amerikassa koulutanssiaiset olivat osa kouluelämää.

Muutaman kerran vuodessa oli iltapukutanssiaiset, jonne mentiin kavaljeerin kanssa, mieluiten kaksi paria yhdessä. Pojat pyysivät tytöt daamikseen ja tulivat juhlapuvussa orkidea kädessä hakemaan kotoa. Orkidea kiinnitettiin iltapukuun. Tytöillä oli pienet kirjat, joihin tanssit merkittiin. Vanhempia ja opettajia istui juhlasalin seinustoilla. Orkesteri soitti. Se olisi voinut tapahtua Viktorian aikaan.




I took this photo in Split, Croatia. It reminded me that school dances were similar formal events in 1950's America.

Oli siis onni, että olin oppínut tanssimaan edes vähän. Iltapukujakin riitti, sillä perheessä oli yhteensä viisi tyttöä, ja yläkerran vaatehuoneessa riippui monta iltapukua. Niissä näytti suurin piirtein kermaleivokselta.

Eräänä päivänä, kun tulin koulusta, perheen pienemmät tytöt olivat pomppia kattoon, sillä telkkarissa (mustavalkoisessa) esiintyi pikkutyttöjen suosikki Elvis. Minusta hän oli tympeän näköinen rasvaletti, joka ketkutteli hassusti. Yleensäkään en välittänyt amerikkalaisista pojista, sillä siihen aikaankin oli pojilla muotia leikkauttaa tukka aivan lyhyeksi ja pukeutua lantiolta roikkuviin farkkuihin.



Sadie Hawkins -päivä

Kerran vuodessa tytöt hankkivat kavaljeerin ja pidettiin naamiaiset. Juhlan taustalla oli Al Cappin sarjakuva, jossa ruman Sadien pormestari-isä keksii päivän, jolloin naimattomat naiset saavat metsästää itselleen miehen. Tämä oli Sadie Hawkins -päivä, jota vietettiin 1970-luvulle asti collegeissakin ja joka elää edelleen musikaalina (Näin sen Broadwayllä jo seuraavana kesänä). Tytöt sananmukaisesti ajoivat takaa poikia ryhmissä ja merkitsivät heidät nauhalla.

Minulla oli ongelma, en halunnut ketään niistä siilitukista. - Minä voin ottaa Fredin, sanoin vihdoin, kun ystävilläni oli jo kavaljeerit. Ajattelin, että kukaan ei valitsisi Frediä, sillä hänellä oli isot rumat silmälasit, ja hän oli muutenkin vähän outo. Hän oli toisaalta hyvin hauska ja luova ihminen, hyvä ystäväni, samassa taideluokassa ja AFS-perheen collegessa olevan tyttären tuttu, esittänyt tanssiohjelmia koulussa hänen kanssaan.

Fred oli linnoittautunut huoneeseensa yläkertaan. Hänen isänsä ja äitinsä sanoivat, että hän oli ollut koko päivän lukon takana ja siirtänyt jopa jonkun raskaan kaapin ovensa eteen. Eräs jo metsästetyistä pojista keksi keinon. Haettiin korkeat tikkaat, kiivettiin ylös ja rikottiin Fredin vanhempien luvalla Fredin huoneen ikkuna.

Fred oli kalmankalpea, kun kiipesin ikkunasta hänen huoneeseensa.
- Fred, I don't have a crush on you. En keksinyt ketään muutakaan, sanoin Tilanne muuttui täysin. Fred innostui kovasti koulujuhlasta.



Fred Jackson  , Billings, Montana
Sadie Hawkins Day School dance



Hänen ideastaan pukeuduimme intiaaniasuihin, joita Fred ja perheeni vanhempi tytär olivat käyttäneet eräässä tanssinäytöksessä. Sitten Fred opetti minu tanssimaan. Hän tuli meille monta kertaa viikossa ja harjoittelimme tanssimista tosissaan äänilevyjen tai AFS-perheeni äidin pianonsoiton tahdissa. Näin minä opin tuntemaan myös rock and roll -musiikin. Kun palasin Suomeen seuraavana kesänä, olin valmis kohtaamaan kohtaloni.


Photo: Amnell Family Album
Arosa Kulm

Hänellä oli kaunis musta tukka. Hän oli kiinnostunut filosofiasta ja kirjallisuudesta. Hän oli hyvin musikaalinen, pukeutui eurooppalaisittain ja osasi keskustella - ja tanssi hyvin. Meidän romanssimme alkoi teinikunnassa, koulunäytelmän harjoituksissa ja teinikunnan juhlissa. Hän oli ollut edellisenä kesänä Englannissa kansainvälisellä nuortenleirillä poimimassa mansikoita ja oppinut samalla tanssimaan rokkia.

Bill Haley & His Comets "Rock around the Clock" jäi mieleen meidän musiikkinamme. Miten minä huono tanssija olisin pärjännyt, jos Fred ei olisi treenannut minua?

Muistuivat mieleen kouluajat: kohtalona Rock and Roll. Emme kuunnelleet tätä musiikkia koskaan kotona. Kummankaan kotona ei ollut levysoitinta. Poikaystäväni soitti pianoa, mutta ei koskaan tätä kappaletta. Se oli tanssimusikkia.

Kuuntelemme juuri tyttäremme ostamaa levyä, jossa on Rock Around the Clock Bill Haleyn esittämänä. Rock and roll aloitti Amerikassa aivan uudenlaisen musiikin. Melodia on yksinkertainen ja tarttuva, rytmi hyvä. Sama iskulause toistuu. http://annaamnell.weebly.com/anna-amnells-historical-novels.html

Supisuomalaista vai keskiaikaista?

Durer: Hieronymos työhuoneessaan
Siitä ei ole kauan, kun mies rakensi vielä Suomessa kodin perheelleen vähän samalla tavalla kuin lintu tekee pesän, ympäristöstä löytämistään aineksista. Sellainen oli isoisäni, suksimestarin talo. Kaikki oli puusta astioista lähtien. Vaatteet riippuivat oksista, jotka olivat alkuperäisillä paikoillaan puussa.

Kun luin ensi kerran Rybczynskin kirjaa kodista ja kodikkuudesta (Home. A short history of an idea), löysin sieltä tämän Durerin kuvan, joka ällistytti minua. Se vaikutti hyvin tutulta. 1500-luvun kodeissa kaikkialla Euroopassa oli paljaat penkit seinänvierustoilla, pöytä, jossa on irrotettava levy ja pukkijalat. Puulattia, lautaseinät, seinähylly, muutama kirstu, vaatteet naulassa. Suomalainen pirtti/tupa oli sellainen vielä vähän aikaa sitten, ainakin 1950-luvulla. Eläimiäkin tuotiin tupaan, ei kuitenkaan leijonia vaan vastasyntyneitä vasikoita ja somia porsaita pakkasilla.

Me olemme säilyneet täällä maailman laidalla metsäläisinä hyvässä mielessäkin, ja kun olemme omaksuneet muista kulttuureista jotakin, olemme muuttaneet sen ikiomaksemme, miltei tunnistamattomiin, ihan niin kuin intiaanit ovat aina tehneet. Intiaanien helmikoristelut ja matot ovat aitoja intiaanituotteita, samoin ovat sauna ja monet muut asiat Suomessa: ne ovat muuttuneet supisuomalaisiksi.

Tuo ruutuikkuna - sellainen on ollut Tallinnan keskustan porvarin kivitalossa jo 1500-luvulla. En olisi sellaista itse osannut etsiä, mutta satuin sinne mieheni kanssa samaan aikaan kuin Cambridgen yliopiston keskiaikaisen arkkitehtuurin professori, ja hän vei meidät takahuoneeseen, jossa oli tuollainen iso ruutuikkuna.